Kaarne Art tarina

Luonto on ollut minulle tärkeä lapsesta asti se antoi pienelle rikkaalla mielikuvituksella varustetulle tytölle parhaan leikkipaikan.
Luonto, taiteet ja erilaiset käsityöt ovat pysyneet tärkeinä elämän tukipilareina tähän päivään saakka. Luonnon ihailu, tutkiminen, kuunteleminen kaikilla aisteilla, taiteilu ja käsitöiden tekeminen on voimaannuttavaa hektisessä arjessa.

Teemoja taiteessani ovatkin luonto ja eläimet, mytologia ja mystiikka, vuodenajat, symboliikka.
Ammennan inspiraationi luonnosta ja villieläimistä, kuvaan eläimiä usein melko realistisesti, mutta runollisella otteella, pientä naivismia unohtamatta. Tavoitteeni on tuoda eläinhahmojen omaa olemusta esille. Maalauksissani on läsnä mytologisia elementtejä, pyrin saamaan teoksiini tunnelmaa joka kutsuu katsojaa pohtimaan niiden syvällisempiä merkityksiä ja tarinoita. Symbolisilla tai graafisilla elementeillä haluan myös tuoda teoksiini syvyyttä ja monikerroksellisuutta.
Vuodenajat vaikuttavat minuun vahvasti ja ne näkyvät teoksieni teemoissa. Syksy on vuodenajoista voimakkain. Se saa inspiraation yleensä voimistumaan, mutta voi joskus sen myös sammuttaa.
Teoksillani haluan kutsua katsojan pysähtymään ja ihailemaan ympäröivää luontoa ja eläimiä. Muistuttamaan luonnon monimuotoisuuden ehdottomasta tärkeydestä.

Olen pääosin itseoppinut taiteilija virheen ja oivalluksen kautta. Kouluttautunut olen pariinkin artesaani alaan ja myös luonnonvaratuottajaksi.
Menneessä elämässäni olen ehtinyt työskennellä monella eri alalla. Yrittäjäksi ryhtyessäni toimin vuosikymmenen sisustussuunnittelijana. Oma tuotemallisto taiteiluistani on ollut todella pitkään haaveena. Ryhdyinkin opiskelemaan tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa. Opiskelujen päätyttyä huomasin, että Kaarne Art on syntynyt.

Kaarne Art on siis syntynyt rakkaudesta ja kunnioituksesta luontoa ja metsän eläimiä kohtaan.
Kotimainen suunnittelu sekä vastuullisuus kuuluvat Kaarne Art:in ideologiaan unohtamatta käytännöllisyyttä, laadukkuutta ja visuaalisuutta. Tervetuloa matkaani taiteeni ja siitä syntyneiden tuotteiden parissa.

Metsäterveisin, Tanja

Mustavalkoinen muotokuva henkilöstä hymyilemässä kangaspaita päällä.
Scroll to Top